Olen suruissani seurannut sitä, kuinka vähän nuoret lukevat runoja tätä nykyä. Erityisen vähän tunnetaan vanhempaa, perinteellistä runoutta. Kai se siitä, että äidinkielen opettajilla on niin valtavan paljon opetettavaa ja niin valtavan vähän aikaa. Kukapa enää olisi kiinnostunut Katri Valasta, Eino Leinosta, Uuno Kailaasta, kun tietoverkkoihin ilmestyy joka hetki tuhansia uusia videoita poikasista, jotka ovat taas keksineet uuden kolttosen. Nuoret eivät ehdi eivätkä jaksa lukea edes uusinta kirjallisuutta, niin mitenpä heitä meidän vanhempien sielupahasten ajatukset kiinnostaisivatkaan.
Se on sääli, sillä runouden myötä välittyy niin paljon enemmänkin kuin vain vanhan ajan muoto ja ajattelu. Runouden kautta voimme olla yhteydessä niihin sieluihin, jotka kerran valoivat liekin pimeyteen ja valaisivat tien kohti meidän aikaamme. Tai teidän.
Haluan kuitenkin jakaa tässä yhteydessä erään itselleni mieluisan runon.
Kai tämä oli ikään kuin runo minun sisimmästäni, niin omalta se tuntui.
Lausuin tämän elämässäni lukemattomia kertoja. Viimeisen kerran alle kaksi kuukautta ennen kuolemaani vanhainkodissa, missä sain Veikko Sinisalo-säätiön palkinnon. Tämä hetki on ikuistettu Paljain jaloin - dokumenttiin, missä kollegani ja lapseni kertovat minusta. Ja on minusta kertomassa eräs Harri Holkerikin, joka vielä silloin oli Suomen pääministeri.
Hymni tulelle
Ken tulta on, se tulta palvelkoon.
Ken maata on, se maahan maatukoon.
Mut kuka tahtoo nousta taivahille,
näin kaikuu kannelniekan virsi sille:
Mit' oomme me? Vain tuhkaa, tomua?
Ei aivan: Aatos nousee mullasta.
On kohtalosi kerran tuhkaks tulla,
mut siihen ast' on aikaa palaa sulla.
Mi palaa? Aine. Mikä polttaa sen?
Jumala, henki, tuli ikuinen.
On ihmis-onni olla kivihiiltä,
maan uumenissa unta pitkää piiltä,
herätä hehkuun, työhön, taisteloon,
kun Luoja kutsuu, luottaa aurinkoon,
toteuttaa vuosisatain unelmat,
joit' uinuneet on isät harmajat.
On elon aika lyhyt kullakin.
Siis palakaamme lieskoin leimuvin,
tulessa kohotkaamme korkealle!
Maa maahan jää, mut henki taivahalle.
-Eino Leino
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti