tiistai 12. kesäkuuta 2012

Flaijerit ja perustiedot

Saimme juuri flaijerit jaettavaksi! Jihuu!
Yksi pieni kämmikin niihin mahtui: kuvaaja Sofia Pyykön nimi oli unohtunut sieltä.

Lisäksi koska perustiedot esityksestämme puuttuvat flaijerista, laitan ne nyt tänne:

Esiintyjä: Ella Mustajärvi
Ohjaaja: Aino Kivi
Valosuunnittelija: Juho Itkonen
Äänisuunnittelija: Ville Leppilahti
Koreografi: Maija Nurmio
Pukusuunnittelija: Outimaija Hakala

Liput: 12 / 8 euroa.

Ensi-ilta Valtimonteatterissa perjantaina 21.9.2012 klo 19.
Toinen ja kolmas esitys samassa paikassa lauantaina 22.9, klo 14 ja klo 19.

Tervetuloa!

keskiviikko 6. kesäkuuta 2012

Kuntokuuri: Päivä 10


Aino päivittää:

Muistan joskus lukeneeni jostain, että uuden tavan vakiintuminen kestää 11 päivää. 11 päivää! Kuvittelisi, että se on aika, jonka seisoo vaikka päällään mutta se on todellisuudessa aika, joka riittää siihen, että muuttaa koko elämäntapansa. 

Olen nyt noudattanut 11 päivää kuntokuuriamme. Olen käynyt seitsemällä tanssitunnilla ja käynyt aamuisin lenkillä. Kehoni on selkeästi jo kiinteytynyt ja vahvistunut. Polvissa huomaan pientä rasitusta, mikä huolestuttaa minua. Olen huomannut seisovani arkena usein polvet mitä omituisimmalla tavalla vääntyneinä. Olen yrittänyt lopettaa näitä tapoja, mikä on pitkän päälle varmasti todella hyvä idea. 

Ruokavaliolle en ole tehnyt mitään. Syön edelleen suklaata ja kaikkea muutakin hyvää. Enää ei ole hillitsemättömiä haluja, keho lienee siis jo tottunut lisääntyneeseen liikuntaan. Ehkä pieni muutos ruokavaliossa on kuitenkin tapahtunut: olen ryhtynyt syömään rahkaa. Se on ihan mielettömän hyvää. Ja siinä on myös paljon proteiinia.

Ostin muuten tänään uudet balettitossut. Edelliset olivat hidun liian pienet ja kannustivat salaa jännittämään varpaita turhaan.

Ja lähetin Ellan postikortit painoon. Ne tulevat jo huomenna. Hyvä Picaset-paino!

Tällä viikolla vielä yksi tunti balettia ja toinen jotain muuta tanssia. Ensi viikolla taas paremmassa kunnossa!